Toimintakertomus 2007

Lohjan Reuma ja Tules ry:n toimintakertomus
vuodelta 2007

Lohjan Reuma ja Tules ry:n 55. toimintavuosi ja Suomen Reumaliiton 60-vuotisjuhlavuosi 2007 alkoi perinteikkäästi Toini Utriainen puheenjohtajana jo kahdettatoista mutta samalla viimeistä vuottaan. Syyskokouksessa Toinin seuraajaksi valittiin Anu Nurminen.
Seppo Isokääntä luovutti varapuheenjohtajuuden Liisa Monoselle.

Hallitus Toini Utriainen puheenjohtaja
Liisa Mononen varapuheenjohtaja, jäsenasioiden hoitaja, varsinainen jäsen
Terttu Kunttu varsinainen jäsen
Oili Pennanen rahastonhoitaja, sihteeri, varsinainen jäsen
Pirkko Teräväinen varsinainen jäsen
Riitta Koponen varajäsen
Helena Marttila varajäsen

Hallitus kokoontui vuoden aikana yhdeksän kertaa, viisi kertaa keväällä ja neljä kertaa syksyllä. Sääntömääräinen kevätkokous pidettiin 5.3. seurakuntakeskuksessa ja sääntömääräinen syyskokous 5.11. Punakanelissa.

Jäsenistö Yhdistykseemme kuului vuoden 2007 lopussa 203 jäsentä.
Avustukset Suomen Reumaliitto myönsi toiminta-avustusta 350 euroa,
Lohjan perusturvalautakunta 400 euroa ja
Lohjan seurakunta 200 euroa eli yhteensä siis 950 euroa.
Kokoontuminen seurakunnan tiloissa veloituksetta on todella suuri avustus.
Keräykset ja lahjoitukset Eduskuntavaalien lipaskeräyksiin osallistumalla saimme 553,71 euroa.
Yhteisvastuu-keräykseen osallistuimme 50 eurolla.
Kerhot Päiväkerho kokoontui Lohjan seurakuntakeskuksessa yhdeksän kertaa. Jäseniä näissä tapaamisissa oli keskimäärin kaksikymmentä (15-26).

Helmikuun tapaamista piristi Päivi Nyyrölä PartyLite – kynttiläesittelyllään.

Huhtikuun toisena päivänä Lohjan pääterveysaseman toimintaterapeutti Hanna Kuivalainen vieraili kertomassa toiminnastaan ja esittelemässä muutamia apuvälineitä, joita toimintaterapeutilta voi saada käyttöön.

Toukokuun 7. päivä kävi jalkojenhoitaja Riitta Vierimaa Jalkahoitola Kulkurista. Hän kertoi työstään ja esitteli reumajaloille sopivia kenkiä ja jalkojenhoitovälineitä.

Lokakuun toisena päivänä Lohjan sairaalan reumapoliklinikan reumahoitaja Aija Soikkeli toi terveisensä Juha Valtoselta. Työssäkäyvätkin halusivat tavata Aijan ja niin pidettiin Punakanelissa Aijan tapaamisilta 25.lokakuuta.

Perinteistä puurojuhlaa vietimme Lohjan seurakuntakeskuksen suuressa salissa 3.12. Joululaulut soivat levyltä ja lauloimme joululauluja yhdistyksen vihkosista. Pastori Arja Penttinen oli sairastunut ja hänen sijaisekseen saapui pastori Jouko Brummer. Kanelisokerilla höystetyn höyryävän riisipuuron syötyämme pastori Brummer laulatti Enkeli taivaan, joka oikeutti laulajat torttukahveille saarnan jälkeen.

Puurojuhlaan osallistuneet saivat pikkujoululahjaksi Suomi 90 -vuotta juhlasuklaarasian.

Tapahtumat ja retket Helmikuun 10. päivänä Tietoyhteiskuntataidot kaikille -hankkeen järjestötoimijat järjestivät Harrastus- ja vapaa-aikajärjestöjen esittelytilaisuuden Innofocuksen tiloissa Puu-Anttilassa, jossa mekin teimme yhdistystämme tutuksi.

Hemmottelevalle kylpylälomalle maaliskuun 1.-5.päivä Kylpylähotelli Päiväkumpuun osallistui neljä jäsentä.

Toukokuun 5.-6. päivä Oili ja Helena osallistuivat Suomen Reumaliiton 60-vuotisjuhlien Tanssia ja juhlaa -aluetapahtumaan Hämeenlinnassa.

Kesäretki suuntautui taas Turkuun; Reumaliiton 60-vuotiskesäpäiväjuhliin Kupittaalle ja miniristeilylle Tukholmaan. Yhdeksän lähtijä joukko kuitenkin typistyi kolmeen sinnikkääseen juhlijaan.

Heinäkuun ensimmäisenä päivänä retkeili viisitoista jäsentä Nurmijärvelle Nummisuutareita katsomaan.

Elokuun 25.päivä Laurentius-salissa operetti Kreivitär Marizasta nautti kuusitoista jäsentä.

Syyskuun 17.päivänä Lohjan vammaisneuvoston järjestämään liikuntatapahtumaan osallistuttiin kuuden jäsenen panoksella sauvakävellen ja petankkia pelaten.

Syyskuun 26.päivä Helsingin Yliopiston juhlasalissa juhlittiin juhlallisesti Suomen Reumaliiton 60 -vuotista taivalta ja Toini Utriainen, Helena Marttila ja Oili Pennanen olivat myös juhlavastaanotolla.

Juhlia jatkettiin peruspalveluministeri Paula Risikon vastaanotolla sosiaali- ja terveysministeriössä.

Tules – toimintapäivää vietettiin ensimmäistä kertaa Lohjalla ja Karjaalla lokakuun 11. päivänä. Länsi-Uusimaan toimittaja Pirjo Pistooli teki lehteen peräti kaksi juttua yhdistyksestämme ja toimintapäivästä ja lisäksi freelancetoimittaja Sinikka Klaus kirjoitti meistä jutun Reumalehteen.

Marraskuun 24.päivä Suomen Reumaliiton 60-vuotisjuhlien Etelä-Suomen aluejuhlaan Hamina Bastionissa osallistui yhdeksän jäsentä ja yhteistyökumppanimme jalkojenhoitaja Riitta Vierimaa jalkahoitola Kulkurista.

Apuomenan Sääntömääräiseen syyskokoukseen 4.12. osallistuivat Pirjo Lehtoranta ja Riitta Koponen Oili Pennasen varanaisena. Liisa Mononen oli yhdistyksemme Apuomenan hallituksen edustajaehdokas.

Lohjan Liikuntakeskuksen perinteisille erityisliikuntajärjestöjen joulukahveille osallistuivat Anu Nurminen ja Oili Pennanen.

Koulutukset, kurssit Riitta Koponen osallistui Tules vuosikymmenen tapahtumaan Hämeenlinnassa 17. helmikuuta.

Suomen Reumaliiton jäsenyhdistysten puheenjohtajien neuvoa antava kokous 2.-3.maaliskuuta Riihimäellä onnistui Toini mukaan kerrassaan mainiosti, kerrankin.

Tapahtumat

  • 6.03. :: Kylään Nivelpiiriin, aiheena Uniergonomia
  • 2.04. :: Maanantaikerho
  • 22.04. :: Lohjan Reuma ja Tules ry. 60 vuotta
  • 7.05. :: Maanantaikerho
  • 8.06. :: Kesäpiknik

  • lue lisää...

    Julkaisut

    Yhdistyksen säännöt
    :: (pdf) (html)

    Toimintakertomus 2007
    :: (pdf) (html)

    Toimintasuunnitelma 2009
    :: (pdf) (html)

    Toimintasuunnitelma 2011
    :: (html)

    Palaute

    Palaute-lomakkeen kautta voit palautteen antamisen lisäksi liittyä jäseneksi, peruuttaa jäsenyyden tai ilmoittaa osoitteenmuutoksen.

    siirry lomakkeeseen...
    etusivu | yhdistys | toiminta | ajankohtaista | jäsenet | linkit
    © 2008 Lohjan Reuma ja Tules ry. | Design: Mikko Kiema